Tietoa opiskelualasta

Yleistä ravitsemustieteen opinnoista

Ravitsemustiedettä voi opiskella Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoissa, joissa opinnoilla on erilaiset painopisteet. Helsingissä voi maisterivaiheessa erikoistua fysiologiseen ravitsemukseen, kansanravitsemukseen tai ruokapalveluiden johtamiseen. Itä-Suomen yliopistossa opetus on kliinisempää ja opinnoissa perehdytään erityisesti sairauksiin, niiden ehkäisyyn ja ravitsemushoitoon. Itä-Suomen yliopistossa suoritettu maisterin tutkinto pätevöittää toimimaan laillistettuna ravitsemusterapeuttina terveydenhuollossa.


Helsingin yliopisto, ETM-tutkinto
Helsingin yliopisto, Maatalous- metsätieteellinen tiedekunta, Soveltavan kemian ja mikrobiologian laitos, Ravitsemustieteen osasto.
Keskeisenä tavoitteena ravitsemustieteen opinnoissa on ymmärtää ravitsemuksen merkitys terveyden ylläpidossa ja sairauksien ehkäisyssä.

Ravitsemustieteen tutkimus Helsingin yliopiston ravitsemustieteen osastolla on keskittynyt ravinnon ja elämäntavoilla ehkäistävissä olevien kansanterveyden kannalta keskeisten sairauksien yhteyksien selvittämiseen. Tutkimuksissa paneudutaan erityisesti osteoporoosin, paksusuolisyövän, sepelvaltimotaudin ja tyypin II diabeteksen kehittymiseen liittyviin tekijöihin. Tutkimusmenetelmät vaihtelevat epidemiologisista seurantatutkimuksista solumalleihin.

Oppiaine tarjoaa myös sivuaineopintomahdollisuuden kaikille Helsingin yliopiston opiskelijoille.
[Lisätietoa Helsingin yliopiston sivuilta]

Itä-Suomen yliopisto (Kuopion kampus), TtM-tutkinto
Itä-Suomen yliopisto, Terveystieteiden tiedekunta / lääketieteen laitos/ kliininen ravitsemustiede

Ravitsemustiede ja -terapia selvittää ravitsemuksen
merkitystä terveyden edistämisessä ja sairauksien hoidossa
sekä tutkii syömisen merkitystä hyvinvoinnin osatekijänä. Itä-Suomen yliopisto on ainoa yliopisto Suomessa, jossa saa laillistetun ravitsemusterapeutin pätevyyteen oikeuttavan tutkinnon.

Ravitsemustieteen opinnot ovat monitieteellisiä. Opintoihin kuuluu ravitsemus- ja elintarviketieteen sekä ravitsemusterapiaopintojen lisäksi lääketieteen, luonnontieteen ja käyttäytymistieteen opintoja. Teoriaopintojen vastapainoksi on paljon käytännön harjoitustöitä, potilastapaamisia yliopistollisessa sairaalassa ja sosiaali- ja terveyskeskuksessa sekä yhteensä neljä kuukautta harjoittelua.

[Lisätietoa Itä-Suomen yliopiston sivuilta]



© Vagaweb 2006